Dj Bunuel - musiikin monitoimimies
Dj Bunuel eli Måns Strömberg on monessa mukana: hän legendaarinen dj, muusikko, toimittaja, tapahtumatuottaja ja
on aiemmin pyörittänyt ravintolaakin.
Bunu tuli tutuksi 90-luvulla kun työskentelin Uudenmaankadun Hifiklubilla ja firmamme sponssasi hänelle
Denonin dj-tuplacd-soittimet. Jo silloin huomasin että tässä kaverissa on tiettyä karmaa ja jotain kunnoitusta herättävää.
Halusinkin monen vuoden jälkeen istua Bunun kanssa alas ja kuunnella hänen ajatuksiaan musiikista. Koska tarinaa tuli
niin runsaasti, päätin jättää keskustelun laitteista toistaiseksi. Nyt mentiin musiikki edellä.
Milloin sait kipinän musiikkiin?
Kaikki lähti lapsuuden kodista ja faijan levyjen kuuntelusta.
Silloin jo tajusin että kategoriat ovat keksittyjä ja kyse on vain hyvistä biiseistä.
Olen pitkään oivaltanut että siellä on se ydin avoimuudelle jota edelleen kehitän ja joka
on mun elämän hevoseni. Se rikkaus ja musiikin laajuus jota haluan ihmiselle tarjota on mun juttu.
Faija kuunteli paljon jazzia ja swingiä, mm. Ella Fitzgeraldia ja muita hienoja klassikkoja.
Haluan mainita erityisesti Cornelis Vreesvijkin jonka biisejä meillä kuunneltiin paljon, loistava
lauluntekijä!
Kaikki musiikki on samaa jatkumoa:
Otetaan vaikka Glen Miller: sieltä voi kuulla mm. rokin, funkin ja dubstepin.
Klassisesta musiikista löydän myös selkeitä yhtymäkohtia, mielestäni Vivaldi oli aikansa Huey Lewis tai
yhtä lailla Paganini on Yngwie Malmsteen!
Mitään musaa ei ole keksitty nyt, se ollut olemassa jo siitä hetkessä kun kymmeniä tuhansia vuosia
sitten ihmiset alkoivat laulaa ja taputtaa nuotiolla. Biisien ero syntyy siitä kuinka paljon rakkautta, vihaa
ja uhoa sä siihen laitat, ne ovat sille samalle biisille lähinnä nyansseja.
Jo hyvin varhain minulle oli hyvin selvää että musiikki tulee olemaan olennainen osa elämääni, jos ei
osa ammattia, niin ainakin tärkeä elementti jota ilman en osaa elää.
Olen nuoresta asti ollut utelias ja avoin kaikelle musalle: heti kun kuulin jonkun uuden biisin halusin
selvittää mistä artistista oli kyse? Lähes jokaisella kuuntelijalla on ns. musta hevonen levyhyllyssään.
On todella mielenkiintoista selvittää, miten intohimoisen hevydiggarin levykokoelmasta löytyy Nancy Sinatran tuotantoa!
Missä kohtaa aivoissamme on se reikä josta tuo "Nancy" sinne putkahtaa? Sitä arvoitusta ole yrittänyt ratkoa.
Ihmisten omat ennakkoluulot rajoittavat musiikin kokemista ja uuden löytämistä. Sloganini on: ihminen ei tiedä mistä
hän pitää, hän pitää vain siitä mistä hän on päättänyt pitää.
Kokemukseni mukaan ihmiset voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: 20% meistä on musadiggareita jotka eivät meinaa
saada musiikista tarpeekseen, sitten on ns. suuri massa (60 %)jotka kuluttavat musaa arjessa mutta eivät suhtaudu siihen
intohimoisesti, ja sitten loput 20% joille musiikki on lähinnä taustalla soivaa seinätapettia tai sillä ei ole suurta roolia
heidän elämässään.
Jos katsotaan viimeistä sataa vuotta, niin eteen piirtyy mielestäni tämä ilmiö:
Pop-musaa on tehty 100 vuotta. Swingistä se lähti. Meillä on ollut sadan vuoden ajan musiikin seisova
pöytä johon jokainen sukupolvi on lisännyt oman lajinsa ja sanot aina edellisille: tuo teidän musa on ihan
syvältä. Fiftarit swing-ihmisille, 60-luvun sukupolvi fiftareille, uuden aallot sankarit mollasivat progen jne.
Viimeisenä jälkiruokapäässä on tekno. Teknotyypit ovat ehkä viimeiset puritaanit. Toistaiseksi teknon jälkeen ei ole ollut mitään uutta trendiä.
Kaikki alkaa olla taas ajatonta ja genret menneet sekaisin. Nyt on ihan cool kuunnella matskua vaikka 40-luvulta.
Kuulin käsittämättömän uutisen eräältä eräältä levyyhtiön tyypiltä: Spotify tekee TOP 200-listausta eniten soitetuista
biiseistä. Uskomatonta tässä on se että nuo 200 kuunnelluinta kappaletta muodostavat vain 11% siitä mitä kulutetaan.
Eli 89% on sitä muuta materiaalia mitä kuunnellaan, listat jotka määrittelivät 80-90 luvuilla mitä ostettiin ovat
nyt mariginaalia.
Musiikin kuuntelu ei ole hiipunut, tapa kuunnella ja löytää on muuttanut kaiken.
on aiemmin pyörittänyt ravintolaakin.
Bunu tuli tutuksi 90-luvulla kun työskentelin Uudenmaankadun Hifiklubilla ja firmamme sponssasi hänelle
Denonin dj-tuplacd-soittimet. Jo silloin huomasin että tässä kaverissa on tiettyä karmaa ja jotain kunnoitusta herättävää.
Halusinkin monen vuoden jälkeen istua Bunun kanssa alas ja kuunnella hänen ajatuksiaan musiikista. Koska tarinaa tuli
niin runsaasti, päätin jättää keskustelun laitteista toistaiseksi. Nyt mentiin musiikki edellä.
Milloin sait kipinän musiikkiin?
Kaikki lähti lapsuuden kodista ja faijan levyjen kuuntelusta.
Silloin jo tajusin että kategoriat ovat keksittyjä ja kyse on vain hyvistä biiseistä.
Olen pitkään oivaltanut että siellä on se ydin avoimuudelle jota edelleen kehitän ja joka
on mun elämän hevoseni. Se rikkaus ja musiikin laajuus jota haluan ihmiselle tarjota on mun juttu.
Faija kuunteli paljon jazzia ja swingiä, mm. Ella Fitzgeraldia ja muita hienoja klassikkoja.
Haluan mainita erityisesti Cornelis Vreesvijkin jonka biisejä meillä kuunneltiin paljon, loistava
lauluntekijä!
Kaikki musiikki on samaa jatkumoa:
Otetaan vaikka Glen Miller: sieltä voi kuulla mm. rokin, funkin ja dubstepin.
Klassisesta musiikista löydän myös selkeitä yhtymäkohtia, mielestäni Vivaldi oli aikansa Huey Lewis tai
yhtä lailla Paganini on Yngwie Malmsteen!
Mitään musaa ei ole keksitty nyt, se ollut olemassa jo siitä hetkessä kun kymmeniä tuhansia vuosia
sitten ihmiset alkoivat laulaa ja taputtaa nuotiolla. Biisien ero syntyy siitä kuinka paljon rakkautta, vihaa
ja uhoa sä siihen laitat, ne ovat sille samalle biisille lähinnä nyansseja.
Jo hyvin varhain minulle oli hyvin selvää että musiikki tulee olemaan olennainen osa elämääni, jos ei
osa ammattia, niin ainakin tärkeä elementti jota ilman en osaa elää.
Olen nuoresta asti ollut utelias ja avoin kaikelle musalle: heti kun kuulin jonkun uuden biisin halusin
selvittää mistä artistista oli kyse? Lähes jokaisella kuuntelijalla on ns. musta hevonen levyhyllyssään.
On todella mielenkiintoista selvittää, miten intohimoisen hevydiggarin levykokoelmasta löytyy Nancy Sinatran tuotantoa!
Missä kohtaa aivoissamme on se reikä josta tuo "Nancy" sinne putkahtaa? Sitä arvoitusta ole yrittänyt ratkoa.
Ihmisten omat ennakkoluulot rajoittavat musiikin kokemista ja uuden löytämistä. Sloganini on: ihminen ei tiedä mistä
hän pitää, hän pitää vain siitä mistä hän on päättänyt pitää.
Kokemukseni mukaan ihmiset voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: 20% meistä on musadiggareita jotka eivät meinaa
saada musiikista tarpeekseen, sitten on ns. suuri massa (60 %)jotka kuluttavat musaa arjessa mutta eivät suhtaudu siihen
intohimoisesti, ja sitten loput 20% joille musiikki on lähinnä taustalla soivaa seinätapettia tai sillä ei ole suurta roolia
heidän elämässään.
Jos katsotaan viimeistä sataa vuotta, niin eteen piirtyy mielestäni tämä ilmiö:
Pop-musaa on tehty 100 vuotta. Swingistä se lähti. Meillä on ollut sadan vuoden ajan musiikin seisova
pöytä johon jokainen sukupolvi on lisännyt oman lajinsa ja sanot aina edellisille: tuo teidän musa on ihan
syvältä. Fiftarit swing-ihmisille, 60-luvun sukupolvi fiftareille, uuden aallot sankarit mollasivat progen jne.
Viimeisenä jälkiruokapäässä on tekno. Teknotyypit ovat ehkä viimeiset puritaanit. Toistaiseksi teknon jälkeen ei ole ollut mitään uutta trendiä.
Kaikki alkaa olla taas ajatonta ja genret menneet sekaisin. Nyt on ihan cool kuunnella matskua vaikka 40-luvulta.
Kuulin käsittämättömän uutisen eräältä eräältä levyyhtiön tyypiltä: Spotify tekee TOP 200-listausta eniten soitetuista
biiseistä. Uskomatonta tässä on se että nuo 200 kuunnelluinta kappaletta muodostavat vain 11% siitä mitä kulutetaan.
Eli 89% on sitä muuta materiaalia mitä kuunnellaan, listat jotka määrittelivät 80-90 luvuilla mitä ostettiin ovat
nyt mariginaalia.
Musiikin kuuntelu ei ole hiipunut, tapa kuunnella ja löytää on muuttanut kaiken.